Iltoja vaan kaikille :)
Mun piti tulla tänne hehkuttamaan kuinka ihana olo mulla on ton viimisen sauna reissun jälkeen.
Päätettiin tänään laittaa sauna päälle ja mä sitten meinasin, että käytän tilaisuuden hyväksi.
Otin kaikki uudet Avonin purtilot ja vanhatkin purtilot suihkuun mukaan ja päätin hemmotella itteäni pitkän kaavan mukaan.
Luin tossa kesällä Demi-lehdestä, että vaaleille hiuksille voi tehdä itse hiusnaamion hopeashampoosta kun levittää shampoon kuiville hiuksille ja antaa vaikuttaa 15-30 minuuttia. Näin sitten pitäisi keltaisuus kadota hiuksista, mikä on mun suurin ongelma ja häiritsee mua suunnattomasti.
Ensimmäiseksi siis levitin hopeashampoota mun kusenkeltaisiin hiuksiini ja tämän jälkeen oli naamavärkin vuoro.
Kuorin ihoni tällä uudella Avonin puhdistavalla kuorintavoiteella. Jo muutaman sekunnin kuluttua, kun olin hieronnut voidetta naaman, tunsin kuinka kasvot alkoivat reagoida. Samanlainen reaktio tapahtui kuin laittaisi lihassärkyyn kylmägeeliä. Iho tuntui kyllä tämän jälkeen tosi raikkaalta ja sileältä eli jotain oli siis tapahtunut :)
Seuraavaksi levitin iholleni kasvonaamion, joka on tarkoitettu sekaiholle. Muutaman minuutin kuluttua kasvonaamio oli jo kuiva ja iho niin kireällä, etten pystynyt edes suuta liikuttaa :D Siinäpä oli sitten mukava vastailla jotain kun Niko kysyi.
Kun olin saanut irroitettua/revittyä kasvonaamion irti kasvoistani, iho tuntui kuin vastasyntyneen. Olin niin onnellinen, koska iho tuntui raikkaalta ja samalta pehmeältä. Toivon, että näiden vaikutus kestäisi pitkään. Tällä hetkellä mun tekee mieli vaa hiplata mun kasvoja ku ne on nii silkkisen pehmeät ah!
Hiusnaamio tuotti myös tulosta. Kun olin saanut shampoon pestyä, niin hiukset näyttivät paljon vaaleammilta eikä keltaisuutta ollut paljon missään. Lopuksi kuorin vielä vartaloni ihanalla kuorinta-aineella, joka tuoksuu granaattiomenalta. Menin vielä hoitojen jälkeen pariksi minuutiksi saunaan, jossa olikin jo n. 90 astetta lämmintä, huhu!
Kun pääsin saunasta ja olin jo hieman kuivannut hiuksiani, levitin vielä hiuksiin tätä ihme ainetta, latvaseerumia.
Kyllä se neste ainakin hyvältä tuoksui, jos ei muuta :D Tämän viimeisen purnukan kohdalla Niko tokaisi, ettei mulla ole kohta ihoa ollenkaan naamassa kun luuli, että tunkisin tätä latvaseerumiakin naamariin.
No toivon ainakin, että seuraavana aamuna iho olisi tallella naamataulussa.
Piti mun jotain muutakin tänne höpöttää kun mun saunareissusta.
Oon niin hurahtanut tuohon kännykän koristamiseen. Tälläinen hurahtaminen sattui yks päivä koulussa, kun mun
yhdellä luokkalaisella oli maailman ihanin kännykkä, jonka hän oli siis itse koristellut
Samantien iski sitten semmoinen päähän pinttymä, että "mäki haluun tuollaisen!".
Oon nyt siis kyllästymiseen saakka kysellyt ihan kaiken tästä koristelemisesta häneltä :D Tällänen tiedonhaluinen ihminen kuin olen ni mun on pakko tietää aivan kaiken.
Voitte mennä tuolta kyyläilemään kuinka ihana tämä puhelin on ;D
Oonhan mä itekki joskus liimaillu jotain pieniä tähti tarroja mun kännykkään ja itte piirrelly veden kestävällä tussilla kännykän takakuoreen, mutta tää on jotain paljon parempaa.
Nyt sitten odotan, että tulisi 4. päivä ja kelatantat lähettelisivät mun opintotuen ja
asumislisän, että pääsisin nuita koristeita netistä tilailemaan.
En mä toki oo kyyläilly jo pari päivää putkeen jossain ebayssa ja strapya worldissa, että mitä kaikkea ihanaa mä tilaan ja syvää huokaillu täällä ruudun toisella puolella kun vielä ei tosiaan oo se 4. päivä.
Saa nähä kuinka kauan mä kestän, etten pamahda.
Tässä vielä netistä pari pongaamaani kuvaa koristeluista kännyköistä :)
Hyviä öitä sitten muuten!
♥: Taizu
Mä koitin sitä latvaseerumia vasta ja se on ihanaa <3
VastaaPoistaNiin on<3 laitoin sitä tänäki aamul ku hiukset oli kuivat ni latvat oli ihanan pehmeet eikä ne menny ees yhtää solmuun :)
VastaaPoistaAwww, toi hello kitty puhelin on aika herkku! :) ♥ Enkä nyt tiiä onko musta hirmusti ollut apua, mut saa toki kysellä jos haluut vielä tietää jotai. :)
VastaaPoistaEiks oo :) no on sust ollu hirmust hyötyy ja kysyn viel jos tulee jotai jos sua ei hirveest haittaa ;D
VastaaPoista